eilen leikin kuusivuotiaan kanssa kyyneleet silmissä muistaen tämän päivän, kun oma pikkuiseni täyttäisi saman verran.

kuiskasin aivan hiljaa tytölle osoittaen tähtitaivasta yläpuolellamme: siellä meidän enkelimme ovat, mummi, veljesi ja minun pikkuiseni. hän kaivautui viereeni ja kääri pienet kätensä ympärilleni.

pikkuiseni muistolle,
rakkaudella, äiti

kirjoitin siskolle kirjeen. piste. kirjoitin jälleen kirjeen, jolle ei ole vastaanottajaa. tai tänään on, mutta ehkä se on lähettäjä, joka puuttuu. rohkea isosisko, joka uskaltaisi jakaa arimmat kohtauksensa tärkeimpänsä kanssa.

revin sen kirjeen, jotta voisin liimata palat takaisin yhteen.
poltin sen kirjeen, jotta voisin puhaltaa sen sammuksiin.

minusta ei ole kirjoittamaan niitä sanoja, jotka tahtoisin.
minusta ei ole sanomaan niitä sanoja, jotka kuuluisi.

avunhuudot, hiljaiset nyyhkäykset.

"year's almost over

sure looks like december

the snow and ice on the ground

I hadn't sent a single christmas card

the 31st is coming around

it makes me remember our last december

how the city looks so beautiful in white

as we walked the streets that day you kept me warm

we couldn't wait to get inside 

now it's christmas and you're so far away

on this christmas I just wish you had stayed

and I wonder if you're thinking of me today

I don't know what I'll do it's not christmas without you 

I hear carols in the distance

don't want to listen because every sound says your not here

just in case you change your mind I'll leave a light over the door

and hope you suddenly appear"

pian olen kokonainen, kun valkohiuksinen tyttö tulee tänne. yhdessä voimme punoa todellisuuksistamme hetkeksi yhteisen. sormivirkaten tai sillä isolla punaisella puikolla. koukata silmukan silmukalta yksi kerrallaan yhteen. vain hän tekee tästä hetkestä minulle todellisen.

yhdessä tai yksin katson tänäkin vuonna love actuallyn. kyynelpakoja valmiiksi padottuina. kiharapojan muisto vasemmassa povitaskussani sydän sydäntä vasten. siitä, kuinka katsoimme sen yhdessä saman peiton alla. iho ihoa vasten.

rakkauspapereihin käärityt lahjani tahtovat jo kuusen alle, joka kannetaan illalla sisään. pojalle ja vaaleahiuksiselle. punaiseen postilaatikkooni eksyneet kirjekuoret ja kaksi lahjapakettia. näppäilen jo jouluviestejä puhelimeni muistiin. ( jos tahdot, lähetän sinullekin. )

kun sä puhut mulle, niin sä puhut kuin oisin paljon muuta kuin vaaleat hiukset ja prinsessaleikit.

suruseksiä. parasta aikoihin. tähtipeiton päällä, sinisten valojen varjossa. tilkka viiniä ja pientä naposteltavaa murusina iholla. huumaava määrä seksiä ja juomia, niin että nukuin kuin pieni lapsi loppuyön turvallisessa syleilyssä.

olo on kuin vastarakastuneella, vaikka eilinen oli puolivuotispäivämme. kuuntelemme peiton alla rakkaus-soittolistaani. laulan aamunkäheällä äänelläni mukana kohtauksissa. hänelle omistaen hiljaisen sanatapailuni.

hyvästelen suudelmin ja katoan takaisin peittojen alle kadottaen matkalla yhden onnenkyynelistäni.

vaaleanpunaisen poissaolo tulee päivä päivältä todellisemmaksi. tänään istuin kirkossa palelemassa, kun hänen nimensä ja ikänsä vuosineen kuukausineen päivineen lausuttiin. hiljainen nyyhkäys penkkirivin toisesta päästä sai  turvattomaan tilaan.

kuulin, kuinka miesäänen sijasta nainen lausui viimeiseksi minun nimeni ja ikäni. yritin laskea sen jälkeen mielessäni vapauteni hetken, joka oli ennen ensi kuun syntymäpäivääni.

minua pyydettiin valokuvaajaksi vaaleanpunaisen hautajaisiin. mieluummin valokuvaisin kuitenkin jotakin muuta: http://kielonmarjoja.blogspot.com/2010/12/tahdon-valokuvata-itseni-pois-tasta.html

kun kaikki kaikkialla muistuttaa vain sinusta. tv’ssä kasvosi, lauluissa äänesi, ihollani kosketuksesi. en pääse pakoon. edes peittojen alla, siinä sängyn keskikohdassa, jokainen muisto sinusta on elävämpi kuin koskaan aiemmin.

tunnen seinien kasvavan ympärilleni laatikoksi, kuten pieninä mahduimme tv-tason sisään ja ovi kiinni – ensimmäinen paniikkikohtaukseni ennen lastentarhaa. kerälle aikuinenkin mahtuu, ei vain lasten kokoon.

tule ja ota minut syliisi.

näin vaaleanpunaisen viime yönä. sänkyni laidalla istumassa. hymyillen ja laulellen. lauloin hiljaa mukana: tähti kirkkain sua taas mä pyynnöin vaivaan, ohjaa kotiin mua. olen harjotellut koko päivän lauluja, jotka tahtoisin laulaa hänen hautajaisissaan. mutta ei sitä tule tapahtumaan, minä en ole enää silloin läsnä.

poltan isoa punaista tähtikynttilää pöydälläni. muistan sen punaisena, vaikka tällä hetkellä näen sen mustana kuin sysiyö.

tarvitsisin jonkun, jolle voisin puhua siitä, miltä tuntuu. hoitajani eivät välitä siitä, mitä heille sanon, vaan siitä, mitä he haluavat kuulla minun sanovan.

suruaikana en tahtoisi aiheuttaa lisää huolta läheisilleni, mutta jo toinen ystävänä pitämäni henkilö vannoi pitävänsä huolta siitä, että askeleeni eivät horju ojaan matkallani takaisin mielisairaalan turvaan;

turvaan harhoiltani, turvaan ennen kaikkea itseltäni. että joku pitäisi huolta minustakin, enkä minä itse itsestäni, koska hänen mukaansa unohdan joka kerta oman jaksamiseni pitäessäni vain huolta muista.

välittävätkö he minusta liikaa vai liian vähän ?

viereisessä huoneessa lauletaan surun murtamalla äänellä: mä pakenin pilviin, pakenin pilviin valkoisiin, mustin pilviin, joist’ ei voi kuin pudota, mihin minä sulavasti lisään: kun oon pitkään yksin talossa, mä kuulen puhetta, kun yksinäisyys värkkää tavupainojaan. valehtelematta jokainen laulun sanoista on kuvannut elämääni siitä lähtien, kun kuulin sen vuosi sitten ensimmäisen kerran. tuolloin laulajan äänessä oli vain kaihoa.

muistolauseet kulkevat tekstityksinä mieleni näytelmän esirippujen sulkeuduttua. tässäkö tämä oli, nytkö se loppui ? kuuntelen soittolistaa, joka on viimeisen viikon aikana moninkertaistanut itsensä hänen muistonsa kappaleilla. tahtoisin laulaa hautajaisissa yhden niistä, mutta voimani eivät riitä edes tällä hetkellä lausumaan sanoja ymmärrettävästi saatika siinä tilanteessa.

katkaisin ja kadotin tänään toisen siivistäni, vaikka olisin tarvinnut molempia lentääkseni pois. ehkä löydän sen ensi viikolla, mutta onko silloin jo liian myöhäistä korjata rikkimennyttä ? hiljaisuudessa kituutan itseäni tahdottomaan suuntaan.

kaikki vain sen tähden, että sinä päivänä taivas oli vaaleanpunainen, kun hänkin lensi pois.

minkä värisenä sinä näkisit minun auringonlaskuni ?

tahdon valokuvata itseni pois tästä todellisuudesta. auttakaa aihein, sanoin.

tulin juuri ulkoa. tuuli tuiversi ohuen villatakin lävitse, mutta minä en tuntenut mitään. vielä vähemmän tunsin silloin, kun ohikulkija poimi minut hangesta hypotermian partaalta. vain hyvän olon ja lämmön, sillä en ollut siellä yksin. hän oli seuranani, laulamassa minulle sinisestä taivaasta tähtineen. en jäänyt odottamaan lisäapua.

viime yönä näin jälleen samanlaista unta kuin vuosia sitten ennen puolen vuoden ehdotonta vankeusrangaistustani. huusin herättämättä muiden huomiota. en koe niitä painajaisiksi, sillä ne ovat minulle yhtä samaa totta kuin ne hallusinaatiot, jotka tarrautuvat paidan helmaan.

odotan heitä tuomaan uutisensa. hän ei jaksa avata enää silmiään. mene vain pois.

pieniä yksityiskohtia. todellisuus kameran linssin toisella puolella, minä tällä puolella yksin.

hetkittäin tuuli koputtaa ikkunaan muistuttaakseen toisenlaisesta todellisuudesta. siitä jäätävästä, jota ei voi olla aistimatta yhdelläkään sisäänhengityksellä. enkä kirjoita tuulen pakkaslukemista.

silti saatan niinä vastakkaisina hetkisinä tuntea pieniä hymynkareita.

peittojen alle on jälleen helpompi kadota. turvaan ja lämpöön. vaikka olen vain pyörinyt laidalta toiselle niin kuin kesän lopussa laivalla. jännitys haluaisi loppua jo tähän iltaan, mutta uhka on jatkua huomiseen iltapäivään.

hän nauroi minulle ja minä hetken mietin, että kunpa hän olisi joulupukki, jolta minä voisin repäistä partansa pois. jos se olisi aito, se sattuisi häneen yhtä paljon kuin hänen sanansa minuun. sen siitä saa, kun avaa viimeisen joulukalenterin luukun.

kaapin alimmaisen laatikon pohjalle kertyy kynttilöitä, joiden tuoksut puskevat läpi kaapinovesta. polta minut, polta minut. päätin jo kauan sitten, että haluan polttohautauksen ja tuhkana luonnonlapseksi.