tarvitsisin jonkun, jolle voisin puhua siitä, miltä tuntuu. hoitajani eivät välitä siitä, mitä heille sanon, vaan siitä, mitä he haluavat kuulla minun sanovan.
suruaikana en tahtoisi aiheuttaa lisää huolta läheisilleni, mutta jo toinen ystävänä pitämäni henkilö vannoi pitävänsä huolta siitä, että askeleeni eivät horju ojaan matkallani takaisin mielisairaalan turvaan;
turvaan harhoiltani, turvaan ennen kaikkea itseltäni. että joku pitäisi huolta minustakin, enkä minä itse itsestäni, koska hänen mukaansa unohdan joka kerta oman jaksamiseni pitäessäni vain huolta muista.
välittävätkö he minusta liikaa vai liian vähän ?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti