olen sekaisin päivissä. siinäkin, mikä vuorokaudenaika vallitsee maailmani ulkopuolella, missä pyryttää lunta niin, että eteenpäin saa ottaa tahtomansa määrän askeleita päätyäkseen kuitenkin väärään suuntaan yhä kauemmas lähtöpisteestä.
hän lähti viittä vaille vuorokausi sitten. minä pidän edelleen silmiäni kiinni, etten näkisi kyynelpakojani. tähtiä, kauniita loistavia tähtösiä, niitä minä näen kaukana toisistaan, kuten mekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti