20. lokakuuta 2010

olen matkustanut suuntaan jos toiseen tahtomatta itse liikahtaa millimetriäkään, vaikka toisena päivänä tilaa ja aikaa olisi ollut pyöriä hyöriä. ensimmäinen oli täyteen ahdattu kaikin puolin, tai sitten se toinen.

olen herännyt uusiin päiviin esittämään hymyillen heille kaiken olevan yhtä täydellistä kuin edellisenäkin päivänä. niin he edelleen haluavat itselleen uskotella, vaikka näkevät todellisuuden kirkkaampana kuin minä rakkauden elämään valokuvatytön silmistä. ja minä olen leikissä mukana, vielä.

olen impulsiivisesti itkenyt täydessä tilassa muistojen ja kaipauksen voimasta. laulanut hiljaa mukana, kahta tuntia myöhemmin hieman kovempaa ja kolmen tunnin kuluttua nyt henkeni kyllyydestä samaa kappaletta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti