sormet pikaliimasta tahmeina yritän jälleen koota elämäni palapeliä. olen kadottanut osan palasista, menettänytkin muutaman.
tähdet yksi kerrallaan syttyvät taivaalle auringon laskettua punaiselta palapelitaivaalta turkoosina hehkuvan meren taa.
häivähdys eri värejä luo sateenkaaren kaukaisuuteen. sen toisessa päässä minua odotetaan, mutta kuten minulle kuiskattiin sinä yönä, vielä ei ole sen aika.
elämän palapeli ei koskaan tule valmiiksi, niin kauan kun sille on kokoajansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti