keijut kuiskailevat salaisuuksiaan korviini kiherrellen keskenään. pienin heistä aloittaa laulun, jonka melodia herättelee alitajuntani kätköistä muistojen kokoelman silmäluomilleni.
se tuntui samalta kuin se hetki, jona kuolemantunnelia eteenpäin kävellessä näkee elämänsä maalattuna tunnelin seinille; kaikki ne tähtihetket, jotka olisi tahtonut säilyttää ikuisesti muistoissa, mutta jotka alkoivat haaleta välittömästi lopulta unohtuen, ja ne surun tummakontrastiset kuvat, joiden syövyttävä happo kulkeutuu verenkiertoon.
onneksi keijut eivät ole yhtä ilkeitä kuin peikot, jotka ovat riivanneet minua päivätolkulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti