enkeli käsivarressani herää eloon keskiyön sekunnilla. yhdessä emme pelkää pimeyden peikkoja, vaikka juuri ne repivät hänen siipensä ja tekivät niistä unia.
hänen punaiset hiukset hulmuavat tuulessa kuun kalpean kellertäväksi maalaamaa ihoansa vasten. katson, kuinka hän solmii hiuksensa ylös yhden suortuvan karatessa hänen kasvoilleen.
puhumme todellisuudesta aiheuttamineen pelkotiloineen. yhtäkkiä sadepilvet särkyvät, kuten lapsuuden piirustuksissa, ja hän alkaa haaleta lopulta kadoten hyvästelemättä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti