illalla pääsin mukaan katsomaan. niin hauras kuin hän olikin, hän jaksoi kuiskata minulle hyvästit – ei jäähyväisiä, ei vielä. istuin askeleen päässä toista tuntia. hymyillen, itkien, silmät kiinni yhteistä hiljaisuutta kuunnellen.
aamulla asettelin siivet jälleen paikoilleen. tällä kertaa ne kirkkaammat. avasin hiukset kiharoille, ja ikkunat ja ovet kylmälle todellisuudelle. nukkumattoman yön jälkeen kaikki näytti hetken aikaa kauniimmalta valkoiseen huntuun kietoutuneena.
Itkettää.
VastaaPoista