kesken elokuvan aloin täristä niin, että edessäni istunut suloinen tyttökin varmasti tunsi sen selkänojassaan. kyyneleet pyrkivät pakoon oikeasta silmäkulmastani. vasen puoli minusta oli lamaantunut, kuten minä päivää aikaisemmin oranssissa tuolissa.
en saanut enää otetta yhdestäkään repliikistä, edes omistani, joita kävin itseni kanssa. sen vain, että: wanna scream out, no more hiding. don't be afraid of what's inside. gonna tell ya you'll be alright.
olen elänyt liian kauan vain itselleni, pitäen asiat vain itselläni. yrittänyt suojella muita, itkenyt öitä yrittäen itkeä itseäni uneen. leikkinyt yksin piilosta, koska olen uskotellut itselleni, ettei ole ketään muuta, jonka kanssa leikkiä. mutta koskaan ei ole ollut vain minä minä minä, siihen leikkiin en ala, vaikka kuinka suositeltaisiin edes hetkittäin kuunnella vain itseään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti