sillä sammalpeitteisellä kivellä, jolta kuulee, kuinka kaukaisuudessa pyörät kirskuvat jäätyvää maata vasten, minä istuin ja itkin. sisäisestä luonnonlapseudestani huolimatta mieleni teki repiä märkää vihreää pois altani, tuntea kylmyys paljasta ihoa vasten.
hengitys höyryää, kun todellisuus laskee asteita pakkasen puolelle. tunnen, kuinka jääriite alkaa peittää sisintäni.
jään odottamaan sinua tähän, mistä minut viimeksikin löysit. tänään vain tiedän, ettet sinä ole tulossa etsimään minua. jossakin heleä ääni alkaa laulaa maaritin metsän tyttöä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti