pelkään ettei askel enää kanna
hiljaisuuden keskellä, tämän tyhjyyden ympäröimänä, minä pyydän äiti maalta yhtä pientä hetkeä, jona kaikki katoaa ja minä alan hiljalleen haaleta pois.
17. syyskuuta 2010
en tiedä, mistä tämä pelko kumpuaa. öisin tärisen peittojen alla ja huudan tyynyihin kipuani, sisäistä rikkinäisyyttäni, mitä kukaan ei näe, ei kuule.
näin kai minäkin täällä pelkään
pelkään ettei askel enää kanna
hiljaisuuden keskellä, tämän tyhjyyden ympäröimänä, minä pyydän äiti maalta yhtä pientä hetkeä, jona kaikki katoaa ja minä alan hiljalleen haaleta pois.
pelkään ettei askel enää kanna
hiljaisuuden keskellä, tämän tyhjyyden ympäröimänä, minä pyydän äiti maalta yhtä pientä hetkeä, jona kaikki katoaa ja minä alan hiljalleen haaleta pois.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti